KOIRA(Fma - Royai = Roy x Riza - G)
a/n: kaikki mitä riparilla voi syntyä...
Kaikki ymmärsivät miksi Roy Mustang oli kateellinen Pilkkoja Barrylle:
olihan tämä ainoa mies, joka saattoi kutsua Riza Hawkeyeä kultasekseen
ja selvitä siitä hengissä.
He ymmärsivät miksi Royn kateuden
Kain Fueryä kohtaan, sillä tämä saattoi ilmaantua Rizan ovelle aivan
milloin tahansa, vaikka vain sillä verukkeella että tahtoi tulla
tervehtimään Hayatea. Ja joka kerta Riza kutsui hänet ystävällisesti
sisälle.
Ja, totta kai, kaikki ymmärsivät Royn kateuden myös
Jean Havocia kohtaan, olihan tämä ainut ihminen joka sai Rizan
nauramaan huoliatta päivän kamaluudesta.
Mutta tosiasia oli,
ettei kukaan voinut tosissaan käsittää miksi Roy oli kateellinen Black
Hayatelle. Oli totta, että se sai yö toisensa jälkeen nukkua Rizan
vieressä, mutta siltikin se oli vain koira.
sekä toinen:
Nimi: Rakkaalleni (niin kliseinen, tiedän, mutta työnimenä oli ja siihen se jäi)
Kirjoittaja: Mie itte : D
Paritus: Remus/Tonks
Ikäraja: S
Genre: Runofic(joo-o vedän näitä genrejä kyllä ihan päästä...), romantiikka, draama
Summary: Remuksen ajatuksia rakkaudesta :) Runo Bertrand Russelin.
Disclaimer:
Kaikki mikä on tunnistettavissa J.K Rowlingin omaisuudeksi olkoon
hänen, runo kuuluu Bertrand Russelille, minä vain yhdistin ne.
A/N: Voi, virheitä löytyy varmaan, vaikka kuinka yritin tarkistaa tekstiä. No yrittäkää kestää. Ja ihan totta, mitä useammin olen tämän lukenut sitä enemmän ällöän sitä itsekin...
RAKKAALLENI
Pitkät vuodet minä etsin rauhaa.
Löysin hurmion, löysin ahdistuksen,
löysin hulluuden, löysin yksinäisyyden.
Löysin eristyneisyyden kivun,
joka kalvaa sydäntä.
Mutta rauhaa en löytänyt.
Joskus kai etsinkin rakkautta, mutta ihmiset vain käänsivät minulle selkänsä. Kukapa hullu ihmissutta rakastaisi?
Kauan
aikaa sitten, nuorena ja hulluna luulin löytäneeni rakkauden. Aina kun
katsoin tuota tyttöä tunsin sydämessäni, jotain mitä en ollut ennen
tuntenut. Luulin sitä rakkaudeksi – erehdyin.
Hulluudessani
uskouduin tytölle. Luulin hänen ymmärtävän – luulin hänen hyväksyvän
minut sellaisena kuin olin. Erehdyin ja löysin taas yksinäisyyden.
Päätin etten enää etsisi hyväksyntää, rakkautta. Sulkeuduin yksin omaan elämääni, elin vuosikaudet yksin ilman ketään.
Mutta sydämeni ei löytänyt rauhaa, vaan kaipasi jotain mitä en ollut koskaan tuntenut.
Nyt kun olen vanha ja lähellä loppuani,
olen oppinut tuntemaan sinut
ja tuntiessani sinut
olen löytänyt sekä hurmion että rauhan.
Vuosien
jälkeen, luovuttuani etsimisestä, luovuttuani toivosta, löysin sinut.
Killan ansiosta tapasin sinut, opin tuntemaan sinut, sain sinusta
ystävän.
Sinä hämmästytit minut kertomalla että rakastit minua.
Näin sen silmistäsi, kauniista hymystäsi ja kuulin sen pehmeästä
äänestäsi kun puhuit minulle, mutten voinut uskoa sitä todeksi. Miten
mitään niin hyvää voisi koskaan tapahtua minulle.
Ja kun viimein
ymmärsin sen olevan totta, en tahtonut satuttaa sinua. En tahtonut olla
sinulle taakka, tahdoin sinun saavan parempaa, kuin vanhan, kuluneen
ihmissuden. Sinä ansaitsit jotain parempaa.
Mutta sinä, et ollut
valmis antamaan periksi. Sinä pakotit minut muuttamaan mieleni, käänsit
pääni ja tajusin että vain sinun vierelläsi sydämeni sai rauhan. Vain
sinun rakkautesi saattoi hillitä kaipuuni ja vain sinun hymysi ja
kaunis naurusi saivat minut onnelliseksi.
Monien yksinäisten vuosien jälkeen
tiedän mitä elämä ja rakkaus voivat olla.
Nyt jos nukun,
nukun täyttymyksessä.
Pimeinä
öinä valvon usein miettien pitkiä yksinäisiä vuosiani ja sitä kuinka
levoton sydämeni kaipasi niin kipeästi hyväksyntää, rakkautta. Ja kun
istun vuoteen reunalla, miettien tätä kaikkea, voin kuulla sinun
rauhallisen hengityksesi viereltäni, ja tällaisina hetkinä todella
käsitän mitä elämä ja rakkaus tarkoittavat.
Elämä on jotain minkä luulemme kadottaneemme, menettäneemme ikiajoiksi. Rakkaus on elämä.
Rakkaus taas on jotain kaunista ja hyvää mitä emme usko koskaan
voivamme saada, mutta sitten huomaamme sen olevankin vierellämme. Sinä
olet minulle rakkaus.
Nyt kun sinä olet siinä ja tiedän että et ole
menossa minnekään viereltäni tiedän olevani vihdoinkin kokonainen. Sinä
olet täyttänyt minussa olevan tyhjyyden, ja tiedän etten voisi ikinä
rakastaa mitään niin paljoa kuin sinua, Nymfadora.
a/n2: Siinähän se. Kliseinen kenties, mutta sentään yritin. Ja tottahan on, että olen nykyään hylännyt Potter-ficcien kirjoittamisen, ideanpuutten takia ja siirtynyt FMA angst- ja fluffmäsääilyihin...se kai kuitenkin kertoo, että ei tässä loppujen lopuksi mitään kehtystä ole tapahtunut...
sunnuntai, 3. elokuu 2008
Kommentit